AUTOHISTORIALLINEN SEURA R.Y.
Bilhistoriska Sällskapet r.f.

  på svenska
Autohistoriallinen Seura r.y. perustettiin Helsingissä 14.10.1964 ja merkittiin yhdistysrekisteriin 27.1.1965.

Perustajajäsenet olivat kiinnostuneita menneiden aikojen ajoneuvoista sekä niiden kehityksestä ja päättivät perustaa kerhon, johon pääsi jäseneksi vain kutsuttuna, koska jäsenmäärä haluttiin pitää rajoitettuna. Toiminta oli aluksia pienimuotoista, pidettiin kerhoiltoja, järjestettiin muutamia ajotapahtumia. Myöhemmin seura laajeni valtakunnalliseksi.

Vuonna 1980 liikenneministeriö myönsi AHS:lle museoajoneuvojen tarkastusoikeuden, minkä jälkeen toiminta jonkin verran vilkastui. AHS:n toimintaan tuli lisää puhtia vuonna 1992 kun siihen liittyi nuorekas ja toimelias Lohja Seudun Mobilistit -yhdistys. Jäsenkunta kasvoi huomattavasti ja toi tullessaan vireää ja monipuolista toimintaa.

AHS:lla on nyt säännöllisesti kerhoiltoja eri puolilla toimialuettaan. Keväisin järjestetään Helatorstai-ajot ja Lohjalla pidetään rompetori. Elokuussa järjestetään Huru-Ukko Piknik yli 50-vuotiaille ajoneuvoille. Lisäksi tehdään museoajoneuvotarkastuksia, retkiä erilaisiin tapahtumiin ja museoihin ym. Vuoden lopuksi nautitaan perinteinen joululounas.

Jäsenkunta on kasvanut hiljalleen ilman mitään varsinaisia jäsenhankintatoimenpiteitä. Jäseneksi ovat voineet liittyä kaikki harrastuksestamme kiinnostuneet mistäpäin Suomea tahansa. AHS:n jäsenyys ei edellytä omaa museoajoneuvokalustoa.

Autohistoriallisen Seuran toimintaa pyörittää vuosittain valittu hallitus. Seura ei rakasta byrokratiaa, joten hallinto on toiminnaltaan kevytsoutuinen ja joustava. Yhdistys ei kerää omaisuutta, vaan tulopuoli pyritään käyttämään jäsenkunnan yhteiseksi hyväksi ja iloksi.

Automobiiliharrastus AHS:ssa on kiintoisaa yhteistä toimintaa, kun harrastelehtikin tulee, jäsenkirjeet kulkevat ja jäsenmaksukin on kohtuullinen.